Välillä käy niin, että motivaatio lähtee karkuteille. Joskus se on lyhyitä aikoija poissa ja joskus jopa vuosia. Motivaatio on onneksi sellainen asia johon voimme itse vaikuttaa todella paljon, jopa siihen, että kauan se on hukassa. Oma asenne on tässä ratkaisevassa roolissa. On myös ulkoisia apukeinoja, joilla lisätään omaa motivaatiota ja pidetään sitä yllä. Koskaan kuitenkaan kukaan muu ei voi sulle sitä motivaatiota antaa, vaan sen pitää aina lähteä susta itsestäsi. Muuten se tekeminen alkaa helposti tuntua pakkopullalta ja ne viimeisetkin motivaation rippeet hautautuvat syvälle vatsamakkaroihin viimeviikkoisten keksinmurujen kaveriksi.

The paska päivä.

Kaikki tietää tälläsen päivän. Mikään ei huvita, tuntuu että energiaa ei ole, peilistä katsoo rumilus ja pyllykin näyttää levinneen ainakin 2cm. Tälläisenä päivänä on hyvä pysähtyä miettimään, että onko kaikki todellakin paskaa vai tuntuuko se siltä vaan. Aika harvoin meinaan asiat oikeasti ovat huonosti, ne vaan tuntuvat siltä. Kun osaa erottaa sen tunteen todellisuudesta, niin on jo askeleen lähempänä päivän paranemista. Esimerkiksi jos vaan tuntuu siltä, ettei ole energiaa tehdä mitään, niin voi tehdä vaikka 5min jotain pientä. Sitten huomaakin, että siitä saa lisää energiaa ja jaksaa tehdäkin enemmän. Mulla usein paskana päivänä päälimmäisenä on tunne siitä, että olen läski ja saamaton. Tällänen olo menee nopeasti ohi kun saa vaikka tiskit koneeseen tai heittää pienen lenkin. Sen jälkeen olo onkin kuin eri ihmisellä ja fiilis tosi paljon parempi.

Motivaation ylläpito.

Mä olen huomannut, että mitä enemmän käyttää järkeä tekemisessä, niin sitä paremmin motivaatio pysyy yllä. Ei siis pidä heti lähteä vetämään 10km lenkkejä tai ladata 100kg painoja kyykkyyn, koska niin ei saa aikaan muuta kuin nopean väsymisen ja motivaatio häviää kuin pieru saharaan. Kannattaa asettaa itselleen myös tavoitteita jotka tukevat sun tekemistä, niin jo se tavoitteisiin pyrkiminen lisää sitä motivaatiota. Mä olen ilmoittautunut juoksutapahtumaan juoksemaan 5km matkan ja tää motivoi mua treenaamaan. Syy miksi en ilmoittautunut pidemmälle matkalle, on se, että ajattelen että liian iso tavoite voi myös tappaa sen motivaation. Eli tavoitteenani joskus on juosta maraton, mutta olen pilkkonut sen välitavoitteisiin, jotta se päämäärä ei tunnu niin kaukaiselta ja tuskaiselta saavuttaa. Onnistumisen tunne lisää motivaatiota ja nyt jaksan juosta jo 3km, niin se motivoi mua todella paljon harjoittelemaan lisää siihen 5km kisaan.

Motivaatioapu.

Joskus tarvitaan apua siitä motivaatiosta kiinnipitämiseen. Tähän yksi parhaista keinoista on mun mielestä pt tai valmennus. Silloin tietää ettei ole yksin ja ohjeet ja neuvot lisää varmuutta omaan tekemiseen ja sitä kautta lisää motivaatiota. Tähän seuraan sopii myös treenikaveri hyvin, sillä joskus on vaikea lähteä yksin tekemään mitään. Treenikaverin kanssa se tekeminen sujuu kuin huomaamatta ja saa samalla höpötellä niitä näitä. Kaveri voi myös piiskata persuksille jos näyttää siltä, että mukavuusalue vie aina voiton. Nettivalmennuksissa on usein fb-ryhmä tai joku muu keskustelualusta, missä saa sen ryhmän tuen ja on tietoinen siitä, ettei tee tätä hommaa yksin. Sieltä voi myös löytää treenikaverin samalta paikkakunnalta. Blogit, instagram, lehdet ja kirjallisuus on myös hyviä motivaation ylläpitäjiä/lisääjiä. Ei pidä kuitenkaan alkaa verrata itseään muihin, vaan pitää osata hyödyntää ne itselleen hyvät jutut. Somessa pitää myös osata olla kriittinen ja ei pidä sokeana uskoa kaikkea mitä siellä lukee. Nykyään on myös paljon loistavia treenisovelluksia ja älykelloja, mitkä mittaa sun tekemistä ja tätä kautta voi lisätä sitä motivaatiota. Mulla esimerkiksi on Polarin aktiivisuuskello ja sykevyö käytössä ja mä olen tykännyt todella paljon. Oon huomannut sen eron siinä omassa tekemisessä, esim en halua nyt istua liian pitkiä aikoja kun muuten saan passivisuusleiman. Olen kuullut, että jotkut ovat tehneet unelmakarttoja, mitkä auttaa kohti niitä omia tavoitteita ja uskon, että tälläinen voi myös auttaa siinä motivaation ylläpidossa.

Tässä vielä pieni lista mistä mä koen, että on apua motivoinnissa:

-PT

-nettivalmennus

-mittailu (vaaka, mittanauha, inbody)

-ennen ja jälkeen-kuvat

-kilpailu (esim. Juoksutapahtuma)

-treenikaveri

-some

-treenilehdet (Fit on best!)

-kurssit ja opiskelu (tiedon lisääminen tuo itsevarmuutta)

-tavoitteet

-telkkaohjelmat (mun lemppari on Suurin pudottaja ja Olet mitä syöt)

-läheiset ihmiset (esim jos on pieniä lapsia, niin se motivoi liikkumaan enemmän että jaksaa paremmin)

-unelmakartat

-armollisuus itseä kohtaan

-tekeminen

Mulla ei ollut tänään motia tehdä mitään. Nyt olen kuitenkin jo käynyt lenkillä, pessyt 2 pyykkiä, ottanut rennosti, tiskannut, kirjoittanut tätä blogia ja suunnitellut loppupäivän ohjelmaa. Eli mun kohdalla nää keinot ainakin toimii ?

Tiedättekö sen ihmistyypin kenelle kaikki on kilpailua? Se tyyppi, jonka aina pitää tehdä kaikki isommin ja paremmin kuin muut ja muistaa myös mainita tästä melkein kokoajan. Sitten on myös niitä ihmisiä jotka kilpailee pienemmässä mittakaavassa, esimerkiksi vain äitiydessä, talon koossa, auton kalliudessa tai vaikka siinä että pääsi ekana naimisiin. Mä olen aina vähän kummeksunut tätä tapaa ja nyt varsinkin huomannut, että tuollaiset kilpailijat ja vertailijat ei voi kauhean hyvin, henkisesti. Mun mielestä elämästä pitäisi voida nauttia ilman, että pitää olla paras. Tottakai pitää pyrkiä hyvään, mutta mun mielestä ihmisem itsensä pitäisi määrittää se hyvä, eikä kenenkään muun. Elämäsi on hyvää jos asut omakotitalossa ja käyt kerran vuodessa thaimaassa. Eiiiii, vaan elämäsi on hyvää, jos teet valintoja, jotka palvelee sun tarkoitusta ja sopii sun tavoitteisiin ja elämään.

Miten se kilpailu ilmenee?

Mun mielestä kilpailijan tunnistaa lähes aina pakonomaisesta tarpeesta vertailla. Hän vertailee itseään muihin kyselemällä, mutta ei kuitenkaan ole kiinnostunut vastauksesta paitsi jos saa sanoa, että on itse tehnyt paremmin ja enemmän oikein. Kilpailijalla on pään sisällä asetus siitä miten asioiden pitäisi mennä ja miten ne pitäisi tehdä oikein. Hän ei ymmärrä, että kaikille ei sovi samat asiat ja se mikä tekee toisen onnelliseksi tekee toisen onnettomaksi. Esimerkiksi Yrsä, joka kertoo aina isoo ääneen ulkomaanmatkoistaan ja monta kertaa hän on missäkin maassa käynyt. Hän säälittelee Peksiä, joka on käynyt vaan kerran Tallinnassa. Peksi on ihan onnellinen, sillä Peksi tykkää enemmän kotimaanmatkailusta, mutta Yrsän mielestä hän on voittanut Peksin ulkomaanreissuillaan. Eikö kuulostakin typerältä? Ja silti moni harrastaa tätä. Jopa minä olen joskus sortunut tähän ja nyt hävettää.

Tekeekö vertailu onnelliseksi?

Mä en itse usko että tekee. Mä näen ja koen, että kilpailun ja vertailun tarve syntyy silloin, kun ollaan epävarmoja siitä omasta tekemisestä, että onko se oikein. Uskon, että se on hirveän kuluttavaa ja stressaavaa. Jos keskittäisi sen kaiken energian mitä käyttää vertailuun johonkin omaa hyvinvointiaan oikeasti lisäävään puuhaan, niin uskon etä elämänlaatu paranisi huomattavasti. Sun ei tarvi käydä salilla ollaksesi parempi kuin joku muu, et ole yhtään sen huonompi vaikka haluat ennemmin juoda punkkua, tai päinvastoin, et ole yhtään sen huonompi vaikket haluaisi bilettää vaan urheilla. Meitä on niin moneen junaan, että on aivan turha lähteä vertailemaan ja kilpailemaan, kun siitä ei tule kuin turhaa mielipahaa.

”Kärsi, kärsi, kirkkaimman kruunun saat”

Mun mielestä maailman typerin sanonta, koska se ei pidä alkuunkaan paikkaansa, mutta silti jotkut elävät ton mukaan. Kärsimys ja uhrautuminen ei hyödytä ketään ja siitä ei mitään kruunuja jaella. Usein kuulee, kun ihmiset vertailee kuka on kärsinyt eniten ja mut se tekee lähinnä vaan surulliseksi. Esimerkiksi äitiporukoissa vertaillaan sillä, kuka on nukkunut vähiten, uhrannut eniten ja kenellä on tummimmat silmäpussit. Voin kertoa, että se lapsi ei muista siitä lapsuudesta, että kasvattiko äiti itse perunat soseita varten silmäpussien laahatessa maata, tai imettikö se äiti lastaan 4-vuotiaaksi tissit verillä itkua vääntäen ja yöunista luopuen tai repesikö sen äidin toosa 4 osaan synnytyksessä vai tuliko se ulos kevyesti pieraisemalla. Se lapsi muistaa vaan sen, että oliko kodissa lämpöä ja rakkautta. Kannustettiinko siellä kohti omia unelmia ja haaveita. Sitä lasta ei myöskään haittaa vaikka asuisi kerrostalossa vuokralla jos se tekee onnelliseksi. Ei kaikkien tarvitse haluta asuntolainaa ja omakotitaloa. Eikä kaikkien tarvi edes haluta lasta. Lapsen saaminenkin on joillekin kilpailua. Mun mielestä se, että onko sulla lapsi, ei tee susta yhtään parempaa kun lapsettomastakaan. Että ei kannata ainakaan siksi tehdä lapsia kun muutkin tekee, varsinkaan jos et itse lasta halua.

Miten kilpailun saa loppumaan?

No helpointahan on vaan lopettaa se. Sen voi tehdä kertomalla kilpailijalle, että tämän käytös on typerää, etkä halua olla asiassa osallisena. Jos taas itse huomaa olevansa kilpailija, niin kannattaa muuttaa sitä omaa asennetta ja keskittyä siihen omaan tekemiseen, eikä siihen mitä muut tekee. Kannattaa keskustella erilaisten ihmisten kanssa asioista, niin se oma elämänkatsomus laajenee ja on helpompi huomata, että kaikki ei haluakaan tehdä töitä 8-16 tai omistaa koiraa tai mennä naimisiin tai elää edes yksiavioisesti heterosuhteessa. Ihmisille pitää antaa tilaa olla onnellisia siinä omassa elämässään ja parhaiten se onnistuu niin, että jokainen keskittyy vaan siihen omaan juttuunsa. Tottakai voi kysellä ja olla kiinnostunut toisen tavasta hoitaa joku juttu, mutta sen voi tehdä myös positiivisesti aidosta mielenkiinnosta, eikä vertailemalla.

Miten sitä osaa enää keskustella mistään?

Normaaliin keskusteluun kuuluu kyseleminen ja vastailu. Jos vastailu kuitenkin on lähes aina sitä, että pitää pistää paremmaksi, niin se ei ole enää tervettä. Jos taas kysellääm vaan sen takia, että halutaan vastata itse, niin sekään ei ole normaalia. Jos toisen onnesta tulee pahamieli, niin pitää miettiä missä on vika. Esimerkiksi jos mä aloitan juoksuharrastuksen, niin ei sun tarvitse. Se ei tee susta yhtään laiskempaa. Se tekee kyllä musta vähän hullun, koska en oo koskaan tykännyt juosta. Mutta jos mä aloitan juoksun sen takia, että haluan haastaa itseni, on eriasia kuin että haluan juosta koska se on trendikästä keskusteluissa. Toisen tekemisestä voi motivoitua positiivisesti ja saada inspiraatiota omaam tekemiseen, mutta kaikenlainen turha kilpailu on vaan negatiivista.

Välillä musta tuntuu, että ihmiset ajattelee liikaa sitä, mitä ne luulee muiden haluavan, eikä sitä mitä ne itse haluaa. Niin kauan kun jonkun tapa toimia, ei vaaranna ketään tai ole haitaksi, niin silloin se ei myöskään ole väärin. Mä aion itse keskittyä mun omaan juttuun ja tekemiseen. Aion motivoitua muista ja soveltaa oppimaani parhaaksi näkemälläni tavalla. En aio tehdä asioita siksi, että muut olisivat ylpeitä minusta, vaan että mä itse voisin olla ylpeä siitä mitä teen ja olen.

Sometimes we buy things we don’t need with money we don’t have to impress people we don’t like.

Unknown

Tässä jokaiselle vähän miettimistä.