Hae
Wellness by Jenny

Maanantai, taas saapuu liian aikaisin, vai?

Maanantai on varmaan vihatuin päivä mitä on. Netistä löytyy lukuisia meemejä maanantaista ja sen kamaluudesta. Osaa ihmisista alkaa jo lauantaina ahdistaa kun maanantai on niin lähellä. Ja sitten olen minä, jonka mielestä maanantai on yksi viikon parhaista päivistä ja antaa energiaa ihan hirveästi.

Mistä maanantaiviha johtuu?

Minä uskon, että suurella osalla maanantaiviha johtuu siitä,että se oma arki ei ole sellaista mitä haluaisi. Työ tympii, perheessä ei kaikki ole hyvin tai omat elämäntavat stressaavat. Monet myös valvovat viikonloput ja syödään mitä sattuu, niin ei ihme jos maanantaina väsyttää ja v*tuttaa. Arki saattaa olla kuormittavaa, joten viikonloppu olisi ihan hyvä käyttää lepäämiseen eikä kaikensortin riekkumiseen, mutta jotenkin ihmisillä on sellainen hassu harhakäsitys, että pilkkuun asti vedetty bileilta on lepoa ? On se kyllä välillä kivaa, en sitä kiellä, mutta jos sen tekee joka viikonloppu ja ehkäpä jopa molempina päivinä, niin missä välissä ihmiset lepäävät? Kannattaakin siis miettiä sitä omaa elämänrytmiä ja arkea ja pohtia miten niistä saisi paremman, sen sijaan että syyttelee yksittäistä päivää. Tällätavalla voi jopa saada positiivista muutosta aikaiseksi ?

Maanantaina alkaa aina kaikki.

Kuinka moni on sanonut, että alottaa jotain maanantaina? Dieetti aloitetaan maanantaina, liikunnan lisääminen alkaa maanantaina, tupakka-ja herkkulakko alkaa maanantaina ja maanantaisin luvataan,että viikonloppuna ei lähdetä humpalle.

Tälläiset maanantaistartit usein johtuvat ympäristön ”painostuksesta” eikä omasta halusta, joten kaikkihan tietää, että ei ne silloin onnistu. Jos et oikeasti halua olla dieetillä, niin miksi edes lähteä? Jotenkin tuntuu, että ihmisillä on hirveät paineet maanantaisin aloittaa kokonaan uusi elämä kärsiessään viikonlopun morkkiksesta, joten he aloittavat jotain ilman suunnittelua, jaksavat uutta elämää 2 päivää, sitten ollaan takaisin vanhassa, masennutaan ja kierre on valmis. Syntipukki tähän kaikkeen tehdään maanantaista, vaikka vika on oikeasti siinä, että lähdetään muuttamaan asioita liikaa ja liian nopeasti.

Parempi startti viikkoon.

Ennenkuin aloitat ensi maanantaina kaiken alusta, niin tee seuraavat asiat.

Mieti, konkreettisia pieniä muutoksia viikkoon. Esim. Päätä käydä lenkillä 3x viikossa. Tai mennä nukkumaan viimeistään 22.30 joka ilta. Tai syö joka päivä 500g kasviksia.

Lisäilet näitä muutoksia pikkuhiljaa, viikko viikolta elämääsi.

Mieti itseäsi ja elämääsi. Mieti mitkä asiat oikeasti lisäävät hyvinvointiasti.

Mieti omaa asennettasi. Oletko taipuvainen negatiiviseen ajatteluun? Yritä sitä pienin askelin postiviiseksi.

Lepää viikonloppu. Kokeile edes yksi. Äläkä vedä herkkuövereitä. Jo sillä saa loistavan startin viikkoon kun on oikeasti levännyt.

Tee maanantaisin jotain kivaa. Tee siitä päivä jolloinka käyt salilla, kahvittelet ystävän kanssa yms. Näin viikko alkaa positiivisissa merkeissä.

Älä stressaa. Maanantai on vain päivä muiden joukossa, eikä siitä tarvi tehdä sen isompaa numeroa.

Ihanaa maanantaita

?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *