Kaikki tai ei mitään?

Eräs ystäväni kertoi mulle yksi päivä, kuinka eräs hyvinvoinnin parissa työskentelevä henkilö oli sanonut, että koska hän ei pysty panostamaan hyvinvointiinsa 150% niin hän ei tee sitten mitään.

Ensimmäinen ajatukseni oli että mitähän hittoa?! Miksei voi panostaa vain vähän? Itse esimerkiksi kun olin kipeänä söin terveellisesti vaikken päässytkään liikkumaan. Erään kerran kun ranteeni oli murtunut ja kipsissä, niin kävin silti salilla tekemässä jalat. Eikö se pienikin panostus omaan hyvinvointiin ole kuitenkin parempi kuin ei yhtään panostusta.. ei ilmeisesti joidenkin mielestä.

Täysillä ja kaikki.

On varmasti paljon ihmisiä jotka ajattelee samoin, että se on joko kaikki tai ei mitään. Hirveellä tohinalla laitetaan ruokavalio ja treenit uusiksi, eikä niistä lipsuta yhtään. Mutta mitäs jos tuleekin joku vastoinkäyminen? Jos ei voikaan yhtäkkiä panostaa täysillä? Kaikki heitetään läskiksi ja lopetetaan. Katsotaan sitten uudestaan joskus kun voi taas panostaa kunnolla. Esimerkkinä, että jos syökin kylässä pullan, niin sitten vedetäänkin koko loppupäivä tai loppuviikko ihan överipaljon herkkuja ja viisveisataan terveellisyydestä, kun se perhanan pulla on jo syöty niin kaikkihan on jo pilalla. Sitten alotetaan taas ensi maanantaina kaikki uudestaan alusta ja täysillä.. Nyt kun kirjoitan tätä, niin tajuan, että mähän olen itse joskus ollut tollanen tyyppi. Sitten ihmettelin kun tulokset ei pysy ja väsyttää ja v*tuttaa dieetit ja treenaus. Enhän mä jaksa aina kaikkea muutakaan tehdä täysillä, niin miksi elämäntapamuutos pitäisi olla sellainen? En jaksa aina äitinä olla koko ajan läsnä, vaan välillä katotaan telkkaa että mäkin saan huilia, silti en koe, että äitiys on nyt pilalla ja pitää tehdä lapset uudestaan. Tai en jaksa imuroida sängyn ja sohvan alta, mutta imuroin edes vähän niin en ajattele, että siivosimpas turhaan, kun tuli kuitenkin edes vähän siistimpää.

Vähän ja pikkuhiljaa.

Mites jos tekisikin asioita vähän kerrallaan ja pikkuhiljaa? Aloittaisi vaikka säännöllistämällä syömisen. Sittenkun se on hanskassa niin vähentää herkkupäiviä ja kiinnittää ruuan laatuun huomiota. Sitten lisää arkiaktiivisuutta ja sit kun se on hyvällä mallilla, niin heittää pari treeniä siihen päälle. Sitten voi tarkentaa niitä omia tavoitteita ja pikkuhiljaa lisätä asioita jotka vie sitä tavoitetta kohti. Kuulostaa järkevältä eikö? Ja uskon, että tällätavalla tulee paljon enemmän pysyviä muutoksia ja hyvinvointi lisääntyy helpommin. Pullan jälkeen ei ole kaikki pilalla, vaan jatketaan tervellisesti syömistä. Jos tulee pakkolepoa, niin mietitään kuinka voidaan silti ylläpitää hyvinvointia, eikä luovuteta. Tai jos paino ei laskekaan heti paljoa, niin ei haeta kaupasta kuutta megapussia sipsusia, vaan hyväksytään tilanne ja tehdään jotain toisin.

Mä olen nyt sisäistänyt tän pienien muutosten tekemisen ja voin kertoa, että tämä on ainakin mulle paljon parempi kuin kaikkitännehetinyt-asenne. Vaikka ruokailutottumusten muutos tai muutokset aktiivisuuteen ovatkin fyysisiä muutoksia, niin ne vaikuttavat aina myös henkisellä tasolla. Kannattaakin miettiä, että kumpi tapa on sille omalle pääkopalle parempi ?

Pienillä muutoksilla tuloksia tulee hitaammin, mutta ne on erittäin suurella todennäköisyydella pysyviä. Motivaatiota on myös helmpompi pitää yllä kun ei edes yritä muuttaa kaikkea kerralla. Se ei tee kenestäkään parempaa ihmistä, että panostaa aina kaikkeen 100% ja yli. Fiksuutta on ymmärtää omat voimavarat ja panostaa niiden mukaan, vaikka se olisikin ”vaan” 25%. Se vähäkin määrä on aina askel lähemmäksi tavoitetta, kuin että ei tekisi yhtään mitään.

???