Hae
Wellness by Jenny

Olisiko tässä jotain järkeä?

Edellisessä postauksessa kuvailin varmasti aika monen ihmisen vuoden kierron ja se oli aika huolestuttavan kuuloinen, vaikka itse sanonkin. Mitäpä jos kertoisin, että sille voisi olla olemassa vaihtoehto ja se menisi jotenkin näin:

Tammikuu on tulossa ja olo on vähän vetämätön joulun mässäilyn jälkeen. Haluat tehdä sille ololle jotain. Ensimmäisenä kirjaat paperille asioita, mitkä saavat sinut voimaan hyvin. Sitten kirjaat paperille asioita, jotka lisäävät sitä sinun tämän hetkistä huonoa oloa. Tarkastelet näitä ja päätät lisätä hyvinvointia tuottavia asioita niiden huonojen tilalle.

Tammikuun alkaessa alat syödä järkevästi lautasmallin ja ruokapyramidin mukaan. Syöt säännöllisesti 4-5xpäivässä hyvää ja terveellistä ruokaa. Energiatasosi nousee melko pian ja alat tehdä yhden lenkin viikossa. Viikonloppuisin herkuttelet vähän ja saatat joskus lähteä kavereiden kanssa ulos.

Helmikuussa huomaat kuinka olo on energinen ja hyvä, joten jatkat ruokavalion kanssa samaam malliin. Liikuntaa päätät lisätä hieman ja nostat lenkkien määrän kahteen ja lisäksi teet netistä löytämäsi tehokkaan kehonpainotreenin kerran viikossa.

Maaliskuussa kehonpainotreenejä on jo 2 viikossa ja olet alkanut googletella paikallisten salien hinnastoja ja tarjontaa.

Huhtikuussa kun olet lähdössä humpalle, ihmettelet miksi housut eivät purista ja kaivat vaa’an kaapista. Se näyttää, että on sinulta on pudonnut noin 6kiloa. Olet tästä innoissasi ja se motivoi sinua liikkumaan enemmän. Herkkupäiviä on edelleen yksi viikossa ja viikolla saattaa mennä 1-2 pullaa kahvipöydässä.

Toukokuussa päätät vihdoin mennä salille. Haluat ostaa ammattilaisen tekemän saliohjelman, jotta vältyt loukkaantumiselta ja kehitystä syntyy. Salilla alat käydä 2x viikossa. Siihen lisäksi teet 2 lenkkiä viikkoon.

Kesäkuu alkaa hyvällä fiiliksellä. Aurinko paistaa, linnut laulaa ja terassit on auki. Grillimakkaran kaverina maistuu raikas salaatti ja kesäaamut on ihana kuluttaa lenkkeillen.

Heinäkuussa on kesäloma ja entisen 7 päivän terassikierroksen jälkern haluatkin lähteä lomalla seikkailemaan. Vuokraat mökin pohjoisesta ja patikoit, vuokraat fatbiken ja ehkä uskaltaudut issikkavaelluksellekin. Mahtuu lomaan toki kreisibailaustakin ja se tuo kivaa tasapainoa.

Elokuussa kesän alussa ostamasi housut on pikkasen pinkeät, mutta mahtuvat. Käyt vaa’alla ja huomaat, että kiloja on tullut kaksi lisää. Hetken harmiteltuasi päätät että se ei haittaa, vaan se oli hinta kesän iloista. Ja sitäpaitsi se on vain 2 kiloa. Alat taas kiinnittää enemmän huomiota syömiseen ja säännöllistät arjen.

Syyskuussa aloitat uuden harrastuksen salin lisäksi. Olet haaveillut siitä jo pitkään, muttet ole saanut aikaiseksi kun olosi on ollut niin väsynyt.

Lokakuussa panostat säänmukaisiin varusteisiin, jotta lenkkeilysi voisi jatkua. Jos joku pöivä ei huvita mennnä sateessa lenkille, niin käyt salilla kävelemässä juoksumatolla.

Marraskuussa ihmiset kehuvat pikkujouluissa iloista ja energistä olemustasi ja huomaavat poskiesi kaventuneen. Vuoden alusta sinulta on pudonnut 12 kiloa.

Joulukuun koittaessa jatkat aktivista elämäntapaasi. Viikonloppuisin syöt hyvällä omalla tunnolla Juhlapöydän konvehteja, mutta jätät zabaglionen sinne rasiaan. Jouluaston lähestyessä mietit, mitä ruokia haluat jouluna syödä ja ostat niitä järkevän määrän. Herkuttelet tasaisesti joulusta uuteen vuoteen. Et pode siitä minkäänlaista huonoa omaatuntoa, vaan olet onnellinen ❤ Päätät että aiot ensi vuonna nousta seuraavalle tasolle ja palkata pt:n tuomaan lisää hyvää oloa sun elämään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *