Edellisessä kirjoituksessani käsittelin omaa suhtautumistani mokiin ja virheisiin, sekä kuinka olen kehittynyt siinä. Tästä sain idean, että mä voisin teille jakaa mun noloimmat hetket ikinä. Se toimii samalla itselle terapiana ja te saatte nauraa mun kanssa, tai sittem hävetä silmänne päästä mun puolesta. Tässä siis mun mielestä mun tähänastisen elämäni noloimmat, hävettävimmät ja isoimmat mokat.

1. Pieru jumppatunnilla
Eli olin jossain aerobic-tyylisessä jumpassa ja tuli joku oikein ihan jalan nosto kohta, niin siinä kinttua nostellessa tunsin kuinka ilma lähtee liikkeelle ja pääsi oikein remakka paukku. Eipä sitä kukaan muu noteerannut, mutta se oli kamalaa.

2. Vahinkopusu riparilla
Meillä oli menossa jotain hassunhauskoja iltanuotioleikkejä ja siinä leikissä piti pärisyttää huulia. Multa oli mennyt tää kuitenkin aivan ohi ja luulin, että pitää pussata ja tietty mun pari oli just se riparin hotein, kun itse siis näytin aivan perunalta. Pussasin tätä poikaa ja kaikki repes nauramaan. Mua hävetti niin paljon, että sain ihan fyysisiä oireita kun mahaa alkoi polttaa yms. Pojasta tuli sittemmin nopea juoksija, ja haluankin ajatella että se oli osittain mun ansiota… eli siis hän opetteli juoksemaan nopeasti jotta välttyisi vastaisuudessa perunoiden pusuilta.

3. Itseruskettava
Mut pitkään tunteneet tietää, että mä tykkään olla ruskettuneen näköinen. Joskus se meni kuitenkin yli ja rusketukseni oli tasoa Jersey Shore. Eräänä yönä baaritöissä työystäväni kysyi mikä mun naamaa vaivaa ja huomasin, että hikoillessani se itseruskettava valuu pois. Onneksi olin hämyisessä yökerhossa, koska näytin ihan ruskearaitaiselta seepralta.

Vähän oon nolo.

4.ihastuksesta kertominen SELVINPÄIN
En kerro kenelle ja koska, mutta tää on ollut sellainen, että se on jättänyt traumat pitkäksi aikaa. Paljasti siis eräälle miespuoliselle henkilölle tunteeni ja en saanutkaan vastakaikua, joten mun viimeisetkin itsetunnon rippeet murenivat ja päätin, etten enää koskaan lähesty ketään miestä, tai ainakaan kerro tunteistani… ellen ole sitten juonut itseäni mukavaksi ja kauniiksi ja hauskaksi ja ihanaksi.. näitähän en siis selvinpäin ole. Nyt ei enää onneksi tarvi, koska on naimisissa, mutta jos joskus tulisi ero, niin olisin koko loppuelämäni yksi ellei mua tultaisi kotoa hakemaan. Sen verran jännittäisi uuden ihmisen kohtaaminen, että valitsisin yksinäisyyden.

5. Kaikki ne ilkeät teot mun ystävälle
Mä olin lapsena aivan hirviö. Olin vähän hemmoteltu kotona, joten oletin tietty, että muutkin hemmottelee mua. Parasta ystävääni kohtelin välillä aivan todella rumasti ja se vieläkin harmittaa. Esimerkiksi eräiltä synttäreiltäni heitin hänet ulos kun hän ei ollut ostanut mielestäni lahjaa, vaan sellaisen mikä mulla jo oli. Yök! Ihan oksettaa oma toiminta. Selkään olisin sietänyt saada ja kovaa.

Pus.

6.Ne kaikki kerrat kun olen humalassa puhunut baarityöntekijöiden kanssa
Mun jos kenen pitäisi tietää 11 vuoden kokemuksella ravintola-alalta, että niitä ei kiinnosta mun horinat. Vielä kun luulen olevani aina niin hassunhauska, niin voi moro. Multa ei edes koskaan lähde muisti, niin seuraavana aamuna hävettää aina ja paljon. Ja siis mä en yritä iskeä ketään, vaan mun tarkoitus on piristää heidän iltaa, mutta en usko että humalainen eukko pystyy siihen ?

Tässä nämä olkaa hyvät ❤

Jokainen tietää varmasti sen tunteen kun on tullut mokattua. Hävettää, ahdistaa, tuntuu että maailma romahtaa ja ei todellakaam huvittaisi puhua omista mokista, koska mitä muutkin ajattelee.

Mä olin ennen ehkä maailman isoin häpeilijä. Se on paha kun olen myös tietyn tasoinen perfektionisti, niin mokailin omasta mielestäni usein ja isosti. En voinut koskaan näyttää kenellekään, että mua oikeasti harmitti joku asia, vaan yritin kääntää sen hassunhauskaksi vitsiksi. Sisällä kuitenkin jotain meni aina rikki kun omasta mielestäni tein virheitä. Muiden mielestä mokani ei olleet isoja (ja siis nyt kun ajattelee, niin ei todellakaan) mutta mulle jo esim roska mun hampaiden välissä oli hirveä asia, joka saattoi hävettää mua useamman päivän. Puhumattakaan mun lihavuudesta, joka mun mielestä toitotti koko maailmalle, että mä olen epäonnistuja.

Elämäntapamuutoksen myötä olen työstänyt paljon tätä mun mokailua ja häpeää. Mietin pitkään, että voinko tehdä tästä edes julkista, koska mitä jos epäonnistun tai tulee takapakkia? Tai mitä jos mokaan jotain muuta?

Sitten totesin, että paskat! Mä kerron rehellisesti ihmisille, mitä tää mun matka sisältää. Jos joku ajattelee, että mokaan tai epäonnistun, niin se suotakoon hänelle. Itse olen opetellut ajattelemaan mokat oppimisen hetkinä.
Mä voin joko jäädä vellomaan siihen häpeään ja epäonnistumisen tunteeseen, tai sitten ottaa opiksi ja tehdä seuraavalla kerralla toisella tavalla. Jos silloinkin tulee virheitä, niin eipä haittaa koska ei ole mitään rajaa sille kuinka monta kertaa saa yrittää uudestaan.

Haluankin nyt muistuttaa kaikille, että mokaaminen on osa elämää. Se vanha sanonta ”virheistä oppii” on oikeasti ihan fiksu. Joten nykyään jos tulee tehtyä joku pikkuvirhe, niin eipä tuo ole enää maailmanloppu. Elämä on huomattavasti helpompaa kun osaa ottaa rennommin ?