Hae
Wellness by Jenny

Oikeanlainen liikunta, mitä se on?

On ihmisiä, jotka vannoo salitreenin nimeen. On ihmisiä joiden mielestä HIIT on parasta. Toisten mielestä ei ole juoksun voittanutta ja sitten on nämä kaikki markkinoille putkahtelevat trendilajit. Mistä siis tietää mikä on oikeanlaista liikuntaa?

Mä olen sitä mieltä, että maailmasta löytyy ainakin yksi sopiva liikuntamuoto jokaiselle. Tosi monet sanoo, ettei voi liikkua kun ei halua käydä salilla ja mä mietin, että mistä lähtien salilla käynti on ollut ainut hyvä tapa harrastaa liikuntaa?
Liikunnan tulisi olla monipuolista, itselleen mieluisaa, hyvinvointia lisäävää ja energiaa antavaa. Joten jos esimerkiksi ryhmäliikunta aiheuttaa sussa vain ahdistusta ja pahaa mieltä, niin miksi sinne on pakko mennä?

Liikkumisen kannalta tärkeää on myös se kokonaisuus. Vaikka kävisi vetämässä 3 kovaa salitreeniä viikossa, mutta muun ajan makaa sohvalla, niin se on vähän niikuin plus miinus 0. Arkiaktiivisuus onkin liikkumisessa se yksi isoimmista kokonaisuuksista ja siihen kuuluu mm siivoilu, ruuanlaitto, kaikki ne hetket kun olet jaloillasi, puistoilut lapsen kanssa yms.
Siihen lisäksi muutama tunti hengästyttävää liikuntaa viikkoon ja pari tuntia lihaskuntoa, niin liikut jo todella monipuolisesti. Ja edelleen lihaskuntoa varten ei tarvitse sitä kuntosalia vaan kotonakin voi treenata.

Ulkoilua Herra Taaperoisen kanssa.

Liikunnan harrastamisesta kannattaa aina tehdä itselle mieluisaa, niin sitä jaksaa pidempään. Esimerkiksi jos pelkkä ajatus kävelylenkeistä saa sut haukottelemaan, mutta tykkään kuunnella podcasteja, niin miksi et yhdistäisi näitä? Tai et ehdi nähdä ikinä kavereitasi, mutta haluaisitte kaikki harrastaa liikuntaa, niin mitä jos perustaisitte oman treeniporukan? Tai kysyisitte joltain PT:ltä mahdollisuutta pienryhmävalmennukseen? Se tulee usein edullisemmaksikin kuin yksilövalmennus ja on varmasti tehokasta.

Kaikki liike on hyvästä. Kenenkään ei tarvitse tuntea huonommuutta siitä, että käy ”vain” kävelylenkeillä kun toinen treenaa maratonille. Tai käy vesijumpassa kun toiset rehkii salilla. Mä itse nautin tosi paljon pitkistä rauhallisista kävelylenkeistä niin että aina ei tule edes hiki. On ihan olla vaan suorittamatta ja nauttia siitä tekemisestä ja sen tekemisen jälkeisestä olosta.

Ulkoilu näissä maisemissa tekee hyvää myös mielelle.

Eli kun mietit, että mikä olisi se sulle oikeanlainen tapa liikkua, niin suosittelen ensin kokeilemaan kaikkea mahdollista. Kunnilla ja kaupungeilla on monipuolisia liikuntaryhmiä, joihin pääsee kertamaksulla edullisesti. Kansalaisopistoissa on monipuolista tarjontaa, kuntokeskuksissa on usein laidasta laitaan kaikkea ja seuroilta kannattaa rohkeasti kysyä, että pääseekö tutustumaan lajiin.
Jos yksin meneminen jännittää, niin kaverit rohkeasti mukaan. Teette vaikka kesäksi haasteen, että joka viikko on kokeiltava jotain uutta lajia ja se joka on kokeillut useimpaa voittaa ja saa häviäjiltä hemmotteluillan.

Kun olet löytänyt sen sun lajin, niin sitten vaan otat sen osaksi sun elämää ja arkea. Teet sille tilaa kalenteriin ja luot säännöllisyyden sen ympärille. Voit myös luoda tavoitteet itsellesi, oli laji mikä hyvänsä, niin saat kivasti lisämotivaatiota tekemiseen.

Lyhyesti ja ytimekkäästi ilmaistuna oikeanlainen liikunta on sellaista, mikä ei tee surulliseksi, mikä ei aiheuta kipua ja mihin ei kyllästy. Tuohon sopii aika moni, joten eikun liikkumaan ?

Mystinen motivaatio

Motivaatio, tuo mystinen asia mitä muilla yleensä on paljon, mutta itsellä ei lainkaan. Sen saapumista odotellaan kuin jäätelöautoa odotettiin lapsena, ja kaikki hommat seisoo siihen asti kunnes se pyyhältää paikalle.

Multa usein kysytään, että mikä mut motivoi tekemään asioita. Olisi ihanaa, jos voisin antaa helpon ja yksinkertaisen vastauksen, mutta sellaista ei valitettavasti ole. Mua motivoi päivästä, ja jopa hetkestä riippuen, monet eri asiat ja koen, että se motivaatio on vähän myös asennoitumiskysymys. Yhden asian kuitenkin voin paljastaa ja se on että jos olisin vain odotellut motivaatiota saapuvaksi ennenkuin alan tehdä mitään, niin en olisi vieläkään aloittanut.

Motivaatio ei saa ketään tekemään asioita, vaan siihen auttaa vain ja ainoastaan oma päätös. Motivaatio on kuitenkin se juttu, mikä saa sen tekemisen pidettyä käynnissä. Motivaatiota pitää ruokkia erilaisilla asioilla ja jokaisella meillä on erilaiset motivaation lähteet. Siinä missä toinen motivoituu katselemalla muiden tekemistä, niin toinen motivoituu tekemällä itse. Toista motivoi pudotetut kilot ja toinen saa lisäboostia juoksulenkin pituuden kasvaessa.

Mua motivoi aamulenkit ja se tunne, kun on aloittanut päivän aktiivisesti.

Kukaan ei voi pakottaa motivaatiota ja motivaationlähteet voi olla myös itselle sopimattomia, vaikka luulee toisin. Motivaatiota pitää osata myös kasvattaa ja ruokkia, sillä kun saavuttaa tavoitteita niin se sama motivaatio ei enää riitä. Itsellä esimerkiksi alkuun painonpudotus oli ehkä isoin motivaattori, mutta nyt minua motivoi erilaiset haasteet, Esimerkiksi juoksutapahtumat tai mave-enkat. Aluksi motivaationlähteinä toimii hyvin ulkonäölliset asiat, mutta ne ei (ainakaan omalla kohdalla) pitkälle kanna. Esimerkiksi kapeampi vyötärö voi olla hyvä alku boosti, mutta kun sitä lähtee saavuttamaan niin siihen kannattaa ottaa rinnalle lisää motivoivia asioita.

Motivaatiohuppari.

Motivaationlähteitä voi olla monia, mutta sen itse motivoitumisen pitää lähteä ihmisestä itsestä. Esimerkiksi pt:n palkkaaminen voi lisätä motivaatiota, mutta pelkästään se pt ei takaa motivaation jatkumista tai ole tae motivaatiolle.
Kannattaakin miettiä omia arvoja, haluja, iloja ja kiinnostuksen kohteita. Mitkä asiat saa sut tekemään asioita joista pidät? Mitä tunteita some herättää? Voisiko se motivoida? Mikä on sun oma asenne ja suhtautuminen asioihin? Oletko sä se joka ottaa vastuun omasta tekemisestä vai sysää sen muiden käsiin?

Minua itseäni motivoi tällähetkellä eniten muiden onnistumiset. Esimerkiksi fitness-kisaajat on sellainen joita seuraan innolla somessa, koska heidän motivaatio ja intohimo siihen omaan tekemiseen motivoi myös mua. Motivoidun myös erilaisista haasteista, podcasteista, omasta tekemisestä, omasta olosta , säästä, ruuasta, töistä, koulusta ja asiakkaista… näin muutamia mainitakseni ?