Hae
Wellness by Jenny

Hyvinvointia ja jaksamista liikunnasta

Monesti kuulee ihmisten sanovan, että ei arjen keskellä enää jaksa harrastaa liikuntaa. Työt, perhe, muut harrastukset ja kaikki muut vie energiaa niin paljon, ettei enää jakseta liikkua ja jäädään helposti sohvalle makaamaan. Monesti myös näillä sanojilla on liikunnasta sellainen käsitys, että sen pitää olla raskasta, hikistä ja kaikki tehdään niin täysiä kuin talvisodassa aikoinaan. Eihän sellaista kukaan aina jaksa arjen lisäksi…

Mutta mitäpä jos kertoisin, että voi myös liikkua niin, että siitä saa lisää energiaa ja jaksamista arkeen? Mitään tarkkaa lajia siihen ei ole olemassa, mutta jokaisesta liikuntamuodosta pystyy muokkaamaan itselleen sellaisen, mikä sopii mihinkin elämäntilanteeseen.

Uinti ja vesijuoksu on mun tän hetken lemppareita

Esimerkkinä nyt minä, jolla tosiaan on masennus ja on vähän vaikeaa välillä saafa itseään liikkeelle. Aina raskas salitreeni ei tunnu hyvältä, niin olen alkanut käydä uimassa ja vesijuoksemassa. Ne on molemmat aika lempeitä liikuntamuotoja sekä keholle, että mielelle. Varsinkin kun minulla on eräs ystävä jonka kanssa käydään usein yhdessä, niin vesijuoksun lomassa on ihana höpötellä niitä näitä. Voin kertoa, että tavallisella juoksulenkillä se ei onnistuisi, sillä puuskuttaisin kuin pieni eläin.

Aulanko.

Toinen mikä minulla toimii, on kävely luonnossa. Tässäkin valitsen sen intensiteetin oman olon mukaan. Välillä mennään reippaammin ja välillä sitten vain tepastellaan ja nautitaan maisemista. Usein kuuntelen musiikkia tai podcastejä, mutta joskus kun kuormitus on ollut kova niin jätän kuulokkeet kotiin ja kuuntelen vain luonnon ääniä. Se rentouttaa ja taas jaksaa paremmin. Näin syksyllä vaan on haasteena sateet, sillä ei hirveästi nappaa lähteä pihalle jos vettä tulee kuin saavista kaatamalla.

Sali on aina nro 1

Käyn myös salilla ja treenaan ohjelman mukaan. Joskus kuitenkin teen vähän kevyemmin jos kroppa sanoo, että nyt ei jaksa. Salilla kuitenkin parasta on tehdä täysillä ja antaa kaikkensa. Siinä tulee samalla purettua omia patoutumia ja mieli kevenee sitä mukaa kun painot kasvaa. Se lisää myös energiaa kun lihakset kehittyy ja huomaa, ettei enää väsy kun kantaa kauppakasseja ja lasta hissittömän talon kolmanteen kerrokseen.

Jokaiselle on siis varmasti sellainen liikuntamuoto, joka auttaa jaksamaan paremmin. Pitää vaan rohkeasti kokeilla ja antaa mahdollisuus ehkä vähän hulluillekin lajeille ja mennä ulos omalta mukavuusalueelta. Vaikeinta vaan on aina se liikkeelle lähteminen, mutta kerrankun lähtee niin kynnys lähteä seuraavan kerran on aina matalampi ja se olo mikä liikunnan jälkeen tulee… siihen jää koukkuun ?

Voihan masennus.

Pitkään ajattelin, että masennus on itseaiheutettu tila ja että minä en koskaan voisi masentua. Olisin heikko jos minulle kävisi niin ja kippas kappas, nyt on karma kuitannut ja sain reilu kuukausi sitten masennus-diagnoosin.

Ensimmäinen ajatus oli häpeä. Päätin, että en puhuisi tästä kenellekään vaan porskuttaisin vaan eteenpäin kuten tähän asti. Hymyilisin kuten ennen, vitsailisin entistä enemmän ja en missään koskaan ikinä myöntäisi että nyt ei pysty eikä jaksa. Hetken asiaa tuumailtuani kuitenkin totesin, että eihän se edistä mun toipumista vaan päinvastoin.

Käyn terapiassa ja syön lääkkeitä. Ne eivät kuitenkaan yksin auta, vaan minun on ollut pakko pysähtyä ja ajatella myös itsekseni asioita. On ollut pakko myöntää, että en aina pysty enkä jaksa, mutta ei mun ole myöskään pakko. Luen paljon aiheeseen liittyvää ja teen töitä oman ajatusmaailmani eteen ja toimin sen parhaaksi.
Terapiassa saan purkaa menneitä ja nykyisiä traumojani, joita on muuten aika paljon ja jo ekassa tapaamisessa psykiatri sanoi, että hän ei yhtään ihmettele miksi olen siellä. Elämäni surut ja vastoinkäymiset olen aina vaan sivuuttanut hymyilemällä enemmän ja kovemmin ja nyt se kostautui.

Liike on lääke.

Olen myös ajatellut että en voi olla masentunut, koska masentuneen ihmisen pitäisi näyttää tietynlaiselta ja silloin ei pysty tekemään mitään. Olen ollut väärässä. Mulla itsellä masennus aiheuttaa sen, että mikään ei oikeastaan tunnu miltään ja mistään en saa sitä iloa mikä joskus oli. Treenaan, mutta sekin on vain vähän sellainen pakko, koska pelkään, että jos en tekisi mitään, niin jäisin vaan sohvanpohjalle ja masentuisin lisää.

Alkoholi pahentaa mun oloa, koska mun serotoniineissä on jokin häiriö ja humalassahan nämä varastot käytetään tyhjiin. Siitä johtuu se kännin kiva fiilis. Seuraavan päivän morkkis on seurausta tyhjistä varastoista, mitkä siis normaalilla ihmisella alkavat täydentyä pikkuhiljaa, mutta masentuneella ei niin nopeasti. Tästä syystä en halua juoda nyt hetkeen ja myös lääkitys on osasyy siihen. Haluan itse tehdä kaikkeni että paranen ja olisin vielä oikeasti iloinen ja onnellinen.

Miksi siis kerron tästä vaikka minua edelleen hieman hävettää ja vähän jopa jännittää tämä ulostulo? Siksi koska haluan, että muut tiedostavat sen että ihminen voi näyttää ulospäin miltä tahansa, mutta sisällä voi tapahtua vaikka mitä. Haluan myös omalla ulostulollani auttaa muita ja antaa vertaistukea. Koen myös, että en voi toipua jos en myönnä, että minulla on ongelma ja isoin askel on jo otettu sillä, että hain apua ja sain sitä. Puhun tästä varmasti tulevaisuudessa lisää ja jaan vinkkejä mikä minulla toimii ja mikä ei. Aion myös avata syitä mitkä tähän ovat johtaneet ja kuinka toipuminen etenee.