Hae
Wellness by Jenny

Valmentajan vastuu

Nyt viimeaikoina olen hirveästi törmännyt ihmisiin, jotka on ostaneet sellaisilta ihmisiltä valmennuksia, joilla ei ole minkään sortin koulutusta taustalla. Mielestäni se, että olet itse hyvässä tikissä oman valmentajasi ansiosta, ei tee kenestäkään pätevää personal traineria.

Parhaimmillaan valmentaja saa asiakkaastaan irti todella paljon ja auttaa asiakastaan ymmärtämään paljon asioita. Yhteistyö sujuu ja tulokset on pysyviä. Asiakas ja valmentaja kuuntelee toisiaan, sillä tässä suhteessa on kaksi asiantuntijaa. Valmentaja on sen oman alansa asiantuntija ja asiakas on taas oman itsensä asiantuntija. Oikeanlainen valmennussuhde ei mene mielestäni niin, että minä vien ja sinä vikiset, vaan kyse on molemmin puoleisesta kunnioituksesta ja arvostuksesta, jolloinka se yhteistyö toimii.

MITÄ SE SITTEN VOI PAHIMMILLAAN OLLA?
Pahinta mitä valmentaja mielestäni voi asiakkaalle tehdä on tuhota terveyden. Vääränlainen ruokavalio ja treeniohjelma jossa on liikaa ja liian nopeasti, ei kasvata kenenkään motivaatiota tekemiseen ja pahimmillaan asiakkaan terveys on vaarassa.
Monet kouluttamattomat valmentajat ajattelee, että se kisadieetti sopii myös ihan tavalliselle Pertti-Annikille ja salillakin hinkutetaan jotain supersettejä vaikka Pertti-Annikilla on ne perusasiatkin ihan hukassa.
Ruokavaliosta tehdään liian yksitoikkoinen ja varaa vaihtelulle ei ole. Sitten kun huomataan, niin kaikilla tälläisen valmentajan asiakkailla on se sama ruokavalio, mikä ei suurella todennäköisyydellä sovi heistä kenellekään.

Itsehän en siis edes tee ruokavalioita, koska en ole ravintovalmentaja. Minä ainoastaan tutkin asiakkaan ruokapäiväkirjan, kerron mikä on pielessä ja mikä hyvin, ehdotan muutoksia ja annan reseptejä.

MOTIVAATIO LIIKUNTAAN LOPPUU
Tälläisillä oman elämänsä valmentajilla on myös paha tapa tehdä treeniohjelmista itselleen mieleisiä ja siinä ei asiakkaan elämäntilanne, kuntotaso ja mielipide paljoa paina. Opastus ja ohjaus puuttuu kokonaan, mikä aloittelijalle varsinkin olisi todella tärkeää. Olen nähnyt sellaisen ohjelman missä oli 4x salitreeni viikossa, 3 aerobista ja asiakkaalla ei ollut minkäänlaista aikaisempaa treenitaustaa. Hän myös kävi töissä ja oli lapsia. Hän itse katsoi googlesta opastukset treeniliikkeisiin. Voitte varmaan arvata, että asiakkaan treeni-into ei kauaa kestänyt.

RAHASTUKSEN MAKUA
Kaikkia tälläisiä valmennuksia yleensä yhdistää se, että ne on edullisia. Myydään samaa treeniohjelmaa ja ruokavaliota mahdollisimman monelle. Ihmisten on helppo tarttua hyvään tarjoukseen, mutta aina se ei kannata. Varsinkin kun on kyse siitä omasta terveydestä.

Haluan tällä tekstilläni auttaa ihmisiä löytämään se parhaan mahdollisen valmentajan juuri itselle. Uskaltakaa kyseenalaistaa, vaatikaa kuulla että missä pätevyys on hankittu ja älkää tehkö mitään mikä tuntuu siltä, että siitä on teille enemmän haittaa kuin hyötyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *