Hae
Wellness by Jenny

Korona tuli taloon

Tässähän kävi nyt niin, että paljon puhuttu Korona saapui kylään meille uudenvuoden kynnyksellä. Vuosi siis vaihtui eristyksissä ja yksin.

Altistuin Koronalle jouluna kun vietimme joulun äitini luona ja isompi poikani oli siellä myös. Hän oli täysin oireeton, eikä vielä ollut tietoa että hänen toisessa kodissaan oli tartunta.
Minulla alkoi oireet 30.12. jolloin olin jo saanut tiedon, että poikani perheessä kaikilla oli positiivinen testitulos. Ainut oire minulla oli nenän tukkoisuus. Tein kotitestin joka näytti tosi haaleaa postiivista viivaa ja varasin ajan terveyskeskukseen viralliseen testiin. Sieltä sitten napsahti varmistunut positiivinen tulos 31.12. illalla.

Koronatestin tulos.

Lauantaina jäljittäjä soitti ja kyseli mahdolliset altistuneet ja määräsi minut eristykseen 9.1.2022 asti. Olin itse jo infonnut ihmisiä ketä olin nähnyt että nyt on käynyt näin joten jäljittäjän ei tarvinut enää heille soittaa. Herra Taaperoinen määrättiin myös karanteeniin isänsä luo, että en altistaisi häntä koko aikaa.

Kuumetta oli kolmena päivänä noin 39° asteen paikkeilla, rinnassa painon tunne ja lihaksia ja niveliä poltti. Muuten oloni oli ihan hyvä. Siivosin kaappeja ja olen ottanut rennosti. Yskä astui kuvaan maanantaina, mutta kurkku ei ole ollut missään kohtaa kipeänä.

Kävin kuumana.

Nyt oloni on ollut erittäin hyvä pari päivää ja odotan innolla että eristys loppuu. Vaikka kuumetta oli melko reippaasti, niin silti oloni on ollut parempi kuin normi-flunssassa sillä pääni ei ole ollut täynnä räkää ja olen maistanut ja haistanut normaalisti. Toki mulla on 2 rokotusta alla ja olen muuten perusterve, joten siksi varmasti selvisin helpolla.

Vaikka alkuun tartunta ketuttikin huolella, niin olen silti iloinen että sairastin tämän nyt kun kaikki on kiinni. Ei harmittanut niin paljon kun ei olisi muutenkaan päässyt salille tai töihin. Ja uskon, että tämän sairastaminen antaa mulle entistä paremman suojan koronaa vastaan.