Kaikki on pilalla.. vai onko?
0Kaikki varmaan tietää sen tunteen kun lähdetään tekemään jotain ja sittenkun siihen tekemiseen tulee tauko, niin on hirveän vaikea aloittaa uudestaan. Sitten ajatellaan kaiken olevan pilalla, eikä edes viitsitä aloittaa enää mitään. Fakta on kuitenkin se, että harvemmin parissa päivässä tai edes viikossa saa pilattua mitään.
Mä olen nyt juhlinut muutamana viikonloppuna ja olo on myös ollut sen mukainen. Syömiset on juhlimisen jälkeen olleet vähän sinnepäin ja väsymys on ollut jotain sanoin kuvaamatonta.
Peilistä mua on tuijottanut hirveä hengenvaarallisesti lihava mörkö, jonka mielestä kaikki on just sillä hetkellä ollut hukkaan heitettyä ja elämä loppuu.
Tai sitten ei.. olo on kyllä ollu kamala ja musta on tuntunut aivan 300kiloiselta, mutta en ole hetkeäkään ajatellut että kaikki olisi pilalla ja ne asiat mitä olen hyvinvointini eteen tehnyt olisi jotenkin turhia. Vanha Jenny olisi heittänyt kaiken kirjaimellisesti läskiksi ja vetänyt parin viikon sipsi-iloittelun, mutta mä en enää siihen pystyisi.
Bilemuija
Nykyään liikunta, lepo ja tervellinen ruoka on niin isossa osassa mun elämää, että en pysty kuin muutaman päivän elää niinsanotusti pellossa. Ruokailuni ja liikkumiseni on niin hyvässä balanssissa, että se sallii silloin tällöin vähän runsaamman nautiskelun eikä mitään kamalaa tapahdu.
Yksi mäkkärissä syöty ateria ei lihota ketään yhtäkkiä, samoin kuin yksi salaatti tai salitreeni ei tee kenestäkään hoikkaa.
Tulokset (niin hyvät kuin huonot) vaativat pitkäjänteisyyttä ja toistoja toistojen perään. En vain yksi aamu herännyt 130kiloisena vaan se oli pitkällisen työn tulosta. Sama kuin en nyt ole vain yhtäkkiä hoikistunut ja lisännyt hyvinvointia elämääni, vaan se on tarvinnut niiden huonojen rutiinien rikkomista ja muuttamista paremmiksi.
Elämä on valintoja ja ne meidän valinnat usein myös näkyvät meistä ulospäin. Joskus huonoltakin tuntuva valinta voi olla hyväksi ja toisinpäin. Esimerkiksi viini-ilta ei ole kovin terveellistä, mutta tekee sielulle joskus hyvää. Salitreeni ei väsyneenä ole hyvästä, vaan pitää osata myös levätä.
Opetellaan siis kuuntelemaan itseämme ja etsitään se oma kohtuus ja hyväolo.
Motivaatiota, olkaa hyvät.
Koska joskus tarvii boostata omaa (ja muiden) motivaatiota, niin olkoot tämä keskiviikon postaus omistettu mun matkalle tähän asti. Ei paljoa sanoja, mutta paljon kuvia ennen ja nyt.
Kaiken alku.
Tämä kuva on otettu 2011 tammikuussa. Painoin 130kiloa. Olin ihan onnellinen, mutta jaksamiseni ja energia oli tosi vähissä. Ja en näköjään osannut säännöstellä aurinkopuuteria vaan taisin ajatella, että parempi överit kuin vajarit.
Maaliskuu 2011.
Tämä kuva on se, joka mut sai tekemään asioille jotain. Olin lähdössä viihtelle, vaatteet ei tuntuneet kivoilta ja olo oli vähän tukala. Painoa edelleen se 130kiloa.
-50 kiloa. Hupsista!
Sitten kävi näin. Rankkojen dieettien (pari pussikeittoa), salitreenin ja lenkkeilyn seurauksena pudotin 50kiloa. En kuitenkaan ollut tyytyväinen ja onnellinen. Halusin lisää mutta olin aivan rikki ja poikki. Olin lupunut paljosta, en voinut hyvin, mutta olin perhana hoikka!
Raskaus. Mikä ihana tekosyy.
Painoni alkoi nousta jo ennen raskautta. Puolessa vuodessa tuli reilu 10kiloa lisää, kiitos sipsuttelun sohvalla. Liikunta jäi kokonaan ja tilalle tuli herkuttelu ja netflix. Sitten olinkin jo raskaana. Sain raskausdiabetes diagnoosin ja söin todella terveellisesti koko raskauden. Liikkua olisin halunnut, mutta kiitos liitoskipujen ja supistuksien, se oli melkein mahdotonta. Raskauden seurauksena mulle tuli noin 15kiloa lisää.
Aika turpeaa menoa.
Synnäriltä lähdin 116,8 kiloisena. Päätin, että nyt saa riittää ja rupesin liikkumaan heti kun se oli sektion jälkeen mahdollista.
Noin vuosi sitten.
Noin vuosi sitten aloitin elämäntapamuutoksen uudestaan kunnolla. Aloitin tekemällä töitä pääni kanssa. Ajatusmallien muutos helpotti sitten sitä itse tekemistä todella paljon ja motivaatio on riittänyt pitkälle.
Kesällä tuli vähän kiloja, mutta ei haitannut menoa.
Elokuuhun asti olin vain lenkkeillyt ja tehnyt kotitreenejä. Painoa oli tippunut ihan kivasti, tosin sitä tuli kesällä hörppimisen seurauksena vähän lisää, mutta ei se haitannut. Elokuussa aloin käydä salilla.
???
Salitreeni vei mut ihan totaalisesti mennessään. Ei tosin heti, vaan parin kk päästä aloittamisesta. Sain pienryhmävalmennuksessa lisää itsevarmuutta ja koin suuria onnistumisen kokemuksia. Paino ei tippunut, mutta kehonkoostumus alkoi muuttua.
Salilla on ihmisen hyvä olla.
Salilla treenasin ihan viimeviikkoon asti kunnes nämä rajoitukset iskivät. Painoa on nyt synnytyksen jälkeen pudonnut 20kiloa. Lihasmassa on korvannut rasvaa ja kroppa on kiinteytynyt hyvin. Välillä on tullut takapakkia älyttömän herkuttelun seurauksena tai viini-illan takia, mutta sitten on taas palattu normaaliin ja jatkettu.
Vuodessa tapahtunut muutos.
Joku voisi sanoa, että 20 kiloa kahdessa vuodessa on vähän, mutta mulle se on paljon. Mun elämään on tullut pysyviä muutoksia. En ole joutunut luopumaan mistään. Hyvinvointini on lisääntynyt koko ajan ja koko ajan olen energisempi ja iloisempi. Mä olen todella ylpeä omasta suorituksesta ja aion jatkaa tätä mun matkaa vielä, koska en koe olevani valmis. En henkisesti, enkä fyysisesti.
Haluankin toivottaa kaikille oikein isosti tsemppiä! Uskokaa itseenne ja olkaa ylpeitä siitä mitä olette saavuttaneet ?