Haaveet kaatuu(?)

Eilen sain ehkä tympeimmän sähköpostiviestin ikinä. Siinä kerrottiin, kuinka koulutus, johon minut oli jo talvella valittu, on peruttu. Kyyneleet tulvahti silmiini ja minut valtasi epäusko. Viestissä kerrottiin että voimme hakea toiseen kouluun ja he toivovat, että saamme korvaavan opiskelupaikan. Tämä oli mun mielestä ehkä se tympein osa, miksei he olleet järjestäneet korvaavaa opiskelupaikkaa, vaan meidän jo valittujen pitää uudestaan hakea ja jännittää, että pääsemmekö mihinkään. Itse olin tehnyt jo kaikki suunnitelmat valmiiksi koulun keston ajaksi eli 1,5 vuodeksi. Viestissä ei efes perusteltu opintojen perumista mitenkään muuten kuin että tämän haastavan tilanteen takia. Ymmärrän, että korona aiheuttaa kaikenlaista kurjaa kaikille, mutta tuo urheiluopisto olisi silti voinut hoitaa asian tyylikkäästi ja ihmisiä ajatellen.

Mitäs nyt sitten?

No, koska ei pidä antaa periksi, niin minähän sitten hain tuonne Kisakallioon. Nyt jännitetään elokuuhun asti, että pääsenkö ja jos pääsen niin mahtavaa, ja jos en, niin sitten keksitään taas jotain uutta. Vähän stressaa kun varma tulevaisuus muuttui yhtäkkiä todella epävarmaksi, mutta luovuttaa en aio. Hetken saan harmitella, mutta sitten on mentävä eteenpäin ja noustava uudestaan parempana. Mä olen halunnut liikunta-alalle jo pitkään ja se on sellainen haave, minkä aion toteuttaa vaikka mikä olisi. Tiedän, että pärjäisin ja olisin todella hyvä siinä mitä teen. Minulle ei kuitenkaan riitä mikään ns. Perus pt-kurssi, koska haluan syvemmän ja laajemman ammatillisen osaamisen. Tästä syystä haluan kouluun.