Virheet ja mokat = elämä pilalla?

Jokainen tietää varmasti sen tunteen kun on tullut mokattua. Hävettää, ahdistaa, tuntuu että maailma romahtaa ja ei todellakaam huvittaisi puhua omista mokista, koska mitä muutkin ajattelee.

Mä olin ennen ehkä maailman isoin häpeilijä. Se on paha kun olen myös tietyn tasoinen perfektionisti, niin mokailin omasta mielestäni usein ja isosti. En voinut koskaan näyttää kenellekään, että mua oikeasti harmitti joku asia, vaan yritin kääntää sen hassunhauskaksi vitsiksi. Sisällä kuitenkin jotain meni aina rikki kun omasta mielestäni tein virheitä. Muiden mielestä mokani ei olleet isoja (ja siis nyt kun ajattelee, niin ei todellakaan) mutta mulle jo esim roska mun hampaiden välissä oli hirveä asia, joka saattoi hävettää mua useamman päivän. Puhumattakaan mun lihavuudesta, joka mun mielestä toitotti koko maailmalle, että mä olen epäonnistuja.

Elämäntapamuutoksen myötä olen työstänyt paljon tätä mun mokailua ja häpeää. Mietin pitkään, että voinko tehdä tästä edes julkista, koska mitä jos epäonnistun tai tulee takapakkia? Tai mitä jos mokaan jotain muuta?

Sitten totesin, että paskat! Mä kerron rehellisesti ihmisille, mitä tää mun matka sisältää. Jos joku ajattelee, että mokaan tai epäonnistun, niin se suotakoon hänelle. Itse olen opetellut ajattelemaan mokat oppimisen hetkinä.
Mä voin joko jäädä vellomaan siihen häpeään ja epäonnistumisen tunteeseen, tai sitten ottaa opiksi ja tehdä seuraavalla kerralla toisella tavalla. Jos silloinkin tulee virheitä, niin eipä haittaa koska ei ole mitään rajaa sille kuinka monta kertaa saa yrittää uudestaan.

Haluankin nyt muistuttaa kaikille, että mokaaminen on osa elämää. Se vanha sanonta ”virheistä oppii” on oikeasti ihan fiksu. Joten nykyään jos tulee tehtyä joku pikkuvirhe, niin eipä tuo ole enää maailmanloppu. Elämä on huomattavasti helpompaa kun osaa ottaa rennommin ?