Sä et yhtään näytä niin painavalta…
4Mä saan aina tasaisin väliajoin kun puhun painostani, kuulla etten näytä niin painavalta. Ymmärrän, että usein sanominen on tarkoitettu kohteliaisuudeksi, mutta silti se ärsyttää, koska miltä mun painoisen ihmisen sitten kuuluu näyttää?
Sporttisuus ja liikunnallisuus ei ole painosidonnaisia. Ihminen voi painaa vaikka kuinka paljon ja olla silti sporttinen ja harrastaa liikuntaa. Tästä hyvänä esimerkkinä on se Islantilainen yli kaksimetrinen kaveri joka on muistaakseni maailman vahvin mies. Painoa hänellä on paljon, mutta silti hän urheilee. Myös yleensä muutkin vahvamies/nainen kisailijat painavat paljon, mutta he ei todellakaan ole epäurheilullisia.
Mä olen pitkään puhunut mun painosta avoimesti (nyt noin 97kg), koska en ymmärrä miksi sitä pitäisi salata tai hävetä, koska se on vaan paino. Se ei kerro muille mitään mun luonteesta, mun fiiliksistä, mun liikunnallisuudesta, onnellisuudesta tai yhtään mistään. Se vain kertoo, että painan kaikkine läskeineni, lihaksineni, sisuskaluineni, luineni, nesteineni jne 97kiloa.
Tältä näyttää 97kiloa mun kantamana.
On varmasti tarkoitettu kohteliasuudeksi, etten näytä 97kiloiselta, mutta mitä ihmiset ajattelee 97kilon näyttävän? Usein vastaus on lihavammalta, vähemmän onnelliselta, laiskemmalta ja surullisemmalta. Tämä tekee mut surulliseksi, koska se, että painaa jonkin verran ei kerro ihmisestä mitään noita edellämainittuja asioita. Kaikki painavammat ihmiset ei ole surullisia tai laiskoja. Lihavuus itsessään ei ole mikään tila, ajatusmaailma tai kultti johon kuuluvat olisi kaikki samanlaisia. Sama kuin kaikki lihaksikkaat ihmiset ei harrasta fitnesstä tai kaikki kauniit ei ole missejä.
Sama pätee myös toiseen suuntaan. Esimerkiksi jos joku painaa 50kiloa, niin hän ei automaattisesti ole terve, sporttinen, elä tervellisesti ja ole onnellinen. Kaikki 50kiloiset ei näytä samalta eikä ole tarkkaa muottia miltä 50kiloisen pitäisi näyttää.
97 kiloa edestäpäin mun kantamana.
Me ei kukaan olla samanlaisia ja jos joku painaakin saman verran kuin joku toinen, niin se miltä se toinen näyttää ei ole yhtään sen väärempi ulkomuoto tai huonompi kuin se toinen. Meidät on kaikki tehty eri muotilla. Toisille meistä kertyy rasva lantiolle, toisille keskivartaloon, toisilla on jäätävät hinkit, toisillä pelkät nännit. Jotkut on pitkiä, toiset vähän lyhyempiä. Toisilla on enemmän lihasta, toisilla vähemmän.
Tästä syystä kaikenlainen vertailu toisiin on edelleen typerää. Sama kuin painonvahtaaminen ja painosta stressaminen on typerää koska siihenkin vaikuttaa kaikki, jopa kuukautiskierto vaikuttaa. Tästä syystä ei voi kenellekään sanoa, että sä et näytä yhtään siltä miltä sun kokoisten/ikäisten/painoisten/pituisten pitäisi näyttää koska ei ole olemassa mitään muottia tai lakia miltä jonkun koon, iän tai kilomäärän on näytettävä.
Mua myös ärsyttää suunnattomasti, miten painoa tuodaan esille mediassa. Telkkarissa pyörii ohjelma nimeltä ”Satakiloiset siskot” ja he leimaavat meidät kaikki samanlaisiksi. Juonipaljastuksena tässä, että he ei edes paina sataa kiloa, vaan aika reippaasti yli. Enemmän sellaista Hengenvaarallisesti lihava-kamaa. Uskon, että tämä on myös syy sille miksi ihmiset ajattelevat, että kaikki painavat on samanlaisia. Mä olen nyt tullut painoni kanssa ulos ja julki, jotta muilla olisi helppo olla. Jotta sitä painoa ei tarvi hävetä tai ajatella että pitää näyttää joltain tietyltä tämän kokoisena.
Voidaanko siis sopia, että ei aseteta itseämme tai muita tiettyyn muottiin vaan me ollaan kaikki ihan omanlaisiamme tapauksia ulkonäköä ja luonnetta myöten ?
Motivaatiota, olkaa hyvät.
Koska joskus tarvii boostata omaa (ja muiden) motivaatiota, niin olkoot tämä keskiviikon postaus omistettu mun matkalle tähän asti. Ei paljoa sanoja, mutta paljon kuvia ennen ja nyt.
Kaiken alku.
Tämä kuva on otettu 2011 tammikuussa. Painoin 130kiloa. Olin ihan onnellinen, mutta jaksamiseni ja energia oli tosi vähissä. Ja en näköjään osannut säännöstellä aurinkopuuteria vaan taisin ajatella, että parempi överit kuin vajarit.
Maaliskuu 2011.
Tämä kuva on se, joka mut sai tekemään asioille jotain. Olin lähdössä viihtelle, vaatteet ei tuntuneet kivoilta ja olo oli vähän tukala. Painoa edelleen se 130kiloa.
-50 kiloa. Hupsista!
Sitten kävi näin. Rankkojen dieettien (pari pussikeittoa), salitreenin ja lenkkeilyn seurauksena pudotin 50kiloa. En kuitenkaan ollut tyytyväinen ja onnellinen. Halusin lisää mutta olin aivan rikki ja poikki. Olin lupunut paljosta, en voinut hyvin, mutta olin perhana hoikka!
Raskaus. Mikä ihana tekosyy.
Painoni alkoi nousta jo ennen raskautta. Puolessa vuodessa tuli reilu 10kiloa lisää, kiitos sipsuttelun sohvalla. Liikunta jäi kokonaan ja tilalle tuli herkuttelu ja netflix. Sitten olinkin jo raskaana. Sain raskausdiabetes diagnoosin ja söin todella terveellisesti koko raskauden. Liikkua olisin halunnut, mutta kiitos liitoskipujen ja supistuksien, se oli melkein mahdotonta. Raskauden seurauksena mulle tuli noin 15kiloa lisää.
Aika turpeaa menoa.
Synnäriltä lähdin 116,8 kiloisena. Päätin, että nyt saa riittää ja rupesin liikkumaan heti kun se oli sektion jälkeen mahdollista.
Noin vuosi sitten.
Noin vuosi sitten aloitin elämäntapamuutoksen uudestaan kunnolla. Aloitin tekemällä töitä pääni kanssa. Ajatusmallien muutos helpotti sitten sitä itse tekemistä todella paljon ja motivaatio on riittänyt pitkälle.
Kesällä tuli vähän kiloja, mutta ei haitannut menoa.
Elokuuhun asti olin vain lenkkeillyt ja tehnyt kotitreenejä. Painoa oli tippunut ihan kivasti, tosin sitä tuli kesällä hörppimisen seurauksena vähän lisää, mutta ei se haitannut. Elokuussa aloin käydä salilla.
???
Salitreeni vei mut ihan totaalisesti mennessään. Ei tosin heti, vaan parin kk päästä aloittamisesta. Sain pienryhmävalmennuksessa lisää itsevarmuutta ja koin suuria onnistumisen kokemuksia. Paino ei tippunut, mutta kehonkoostumus alkoi muuttua.
Salilla on ihmisen hyvä olla.
Salilla treenasin ihan viimeviikkoon asti kunnes nämä rajoitukset iskivät. Painoa on nyt synnytyksen jälkeen pudonnut 20kiloa. Lihasmassa on korvannut rasvaa ja kroppa on kiinteytynyt hyvin. Välillä on tullut takapakkia älyttömän herkuttelun seurauksena tai viini-illan takia, mutta sitten on taas palattu normaaliin ja jatkettu.
Vuodessa tapahtunut muutos.
Joku voisi sanoa, että 20 kiloa kahdessa vuodessa on vähän, mutta mulle se on paljon. Mun elämään on tullut pysyviä muutoksia. En ole joutunut luopumaan mistään. Hyvinvointini on lisääntynyt koko ajan ja koko ajan olen energisempi ja iloisempi. Mä olen todella ylpeä omasta suorituksesta ja aion jatkaa tätä mun matkaa vielä, koska en koe olevani valmis. En henkisesti, enkä fyysisesti.
Haluankin toivottaa kaikille oikein isosti tsemppiä! Uskokaa itseenne ja olkaa ylpeitä siitä mitä olette saavuttaneet ?